maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kanapurilaiset.

Innostuimme muutama ilta sitten väkertämään kanahampurilaisia. Burgereiden teko on helppoa, hauskaa ja kaiken lisäksi jokainen saa täyttää itselleen juuri sellaisen, kuin haluaa. Meidän burgereissamme oli kanapihvi, paistettu kananmuna, cheddarjuustoa, jäävuorisalaattia, tomaattia, punasipulia, sinappia, ketsuppia, valkosipulisuolakurkkua sekä taffelin Hot chili-dippikastiketta. Burgeri ei ole erityisen kaunis, mutta maut menivät tällä kertaa täydellisesti nappiin! Aiemmin olemme tehneet kanaburgerit kanafileistä, mutta kanafileeseen oli vaikea saada tarpeeksi makua; kanajauhelihasta tehdyt pihvit korjasivat asian. Resepti on lapsellisen helppo, mutta laitetaan se nyt vielä tänne kuitenkin. Samalla ohjeella voit tehdä kanapyöryköitäkin.

Kanapihvit (4 kpl)
400 g kanajauhelihaa
mustapippuria
0.5-1 pss ranskalainen sipulikeitto-ainesta
1 kananmuna
korppujauhoja
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna taikinan levähtää jääkaapissa tunnin verran. Tee taikinasta neljä litteää pihviä. Paista pihvit kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä.

1 kommentti: