maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hei Turku!

Kävimme mökkireissullamme vierailemassa mtös Turussa. Turku on kaunis kesäkaupunki ja totta kai piti käydä ravintolassa, joksi valikoitui Viikinkiravintola Harald. Kuvassa oma alkuruokani Kalakiva, joskaan ei kovin edustavasti kuvattu, siksi hämärää kun oli.
Tunnelmaa Turun kauppatorilta. Ostin täältä nauriita ja annoin myyjälle Pikku-Myy-karkkiaskin. Myyjän ilme oli varsin hämmästynyt.
Järjestyksessä vasemmalta oikealle: Jasla (7.5 v) Rieha (6 kk) ja Lumia (6 v). Rakkaat koiratyttömme, joista emme aio luopua.
Turusta tarttui kasvisostosten lisäksi jotain muutakin, nimittäin Dinne ja Renna-rotat, jotka ovat ns nakurottia (eli karvattomia). Suloiset pienet rottatyttöset asuvat nyt meillä eteisessämme omassa terraariossaan.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kalasaalista.

Kuten moni muukin suomalainen, myös meillä vietetään paljolti aikaa mökillä kesäisin. Mökkireissut kuluvat marjastaessa, sienestäessä tai kalastaessa. Lähiruokaa minulle on tarjottu pienestä asti ja vielä enemmän arvostan sitä, mitä enemmän ikää karttuu. Ostimme kokeeksi mökille katiskan katsoaksemme, tuleeko saalista. Katiskan hinta maksoi itsensä parissa päivässä takaisin, sillä saalista todellakin tuli!

Tämä hauki oli n. 85 cm pitkä ja sen verran pelottava, etten suostunut koskemaan siihen pitkällä tikullakaan, kun se vielä sätki. Kokeneet kalastajat taitavat tietääkin, että hauella on 700 hammasta, ja jokainen on niin terävä, ettei niitä sormeensa tahtoisi. Hauki möllöttää pakkasessa ja odottaa parhaillaan, että siitä tehdään keittoa, haukipullia tai -mureketta. Tästä mötköstä riittää syömistä isommallekin porukalle! Painoa mokomalla reilut 4 kg. Itse aloin vakavasti harkita, uskallanko enää uida, jos tuollaisia hirviöitä möllöttää pinnan alla valmiina syömään varpaani... Tämän hauen lisäksi saimme myös toisen hieman pienemmän.
Ensimmäinen tällainen kala sai meidät ryntäämään luontokirjan pariin. Mikä KUMMA on kyseessä? Kala paljastui piakkoin suutariksi. Saimme näitä neljä ja jokaisella oli painoa 1-2 kg. Suomessa suutaria ei niinkään arvosteta, mutta naapurimaassamme Ruotsissa suutari on suuri herkku. Tästä on nyt tehty sekä keittoa että savustettu, ja molemmat maistuivat erinomaisilta kuulemani mukaan. (Itse en valitettavasti ollut maistamassa). Suutarin viaksi voinee sanoa, että se on todella limainen! Jos tällaiseen törmäätte, ottakaa toki talteen!
Ahvenia saimme niin paljon, ettei oikein tiedä, mitä niillä tekisi. On savustettu, paistettu ja keitoksikin ovat muuntuneet. Pikkuahvenet eivät kaupassakaan ole ihan halvimmasta päästä ja maku on erinomainen.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Grillipizzaa!

Olemme useamman kerran valmistaneet pizzaa leivinuunissa, mutta yhä useampi keittiö on kokeillut pizzan valmistusta myös grillatessa. Itsekin päätimme hairahtua moiseen, ja viritimme grilliin kunnon hilloksen ennen pizzan paistamista. Iso hiillos on tärkeä, mikäli syöjiä on monta. Pizzapohjan reseptinä toimi vanha tuttu. Täytteet jokainen valitsi oman mielensä mukaan, tärkeää oli, ettei niitä oteta liian paljon, jos haluaa pysyä italialaisessa tyylissä.

Itse pizza oli aika lailla samaa kuin ennenkin. Hiillos lämmitettiin varsin hurjaksi ja pizzapohjien alla palveli folio (muistakaa toki laittaa siihen ensi oliiviöljyä ja sitten durum-vehnäjauhoa kiinnitarttumisen estoon!

Ps. toivottavasti keittiömme pysyy vastakin tiedossanne. On muutama hauska juttu, joita aiomme postailla. Ja kyllä, osa liittyy kalasaaliiseen... :)

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Munakoisovuoka italialaiseen tapaan.

Tämän reseptin sain vuosia sitten siskoltani, joka puolestaan sai sen entiseltä työkaveriltaan, joka oli 20 vuotta sitten ollut Italiassa opiskelijavaihdossa. Reseptistä tuli nopeasti suosikkejani, vaikkei sen ulkonäkö hivelekään silmiä. Myös herra Hobitti rakastaa tätä. Ruokaa voi syödä pelkästään tai lisäkkeenä muun ruoan kanssa.

Munakoisovuoka (n. 3-4 hlö)
2 munakoisoa
2 prk tomaattimurskaa
5-7 kynttä valkosipulia
3-4 pakettia mozzarellaa
reilusti parmesanraastetta
suola
ruokaöljy
Leikkaa ensin munakoisot ohuiksi viipaleiksi. Ripottele niiden päälle suolaa ja anna "hikoilla". Murskaa valkosipulit tomaattimurskan joukkoon, raasta parmesan ja leikkaa mozzarella ohuiksi viipaleiksi. 30 minuutin päästä pyyhi paperilla suolat ja munakoisoista irronnut neste pois. Paista munakoisoja pannulla ruokaöljyssä, kunnes saavat väriä molemmin puolin. Valuta koisot paperilla. Ala kasata munakoisoja uunivuokaan. Ensin paistetut koisot, sitten tomaattimurska, mozzarella ja parmesan. Jatka samoin täyttäessäsi vuoka täyteen. Paista 45 minuuttia 175 asteessa. Nauti.