sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Yrtti-vuohenjuustoraviolit ja tomaattikastike

Mietimme pitkään, millä reseptillä osallistuisimme huhtikuun ruokahaasteeseen. Tarkoituksena oli valmistaa ruoka, jonka pääraaka-aineet ovat väriltään vihreää, punaista ja keltaista. Päässä oli muutamiakin hajanaisia ideoita, mutta lopulta syntyi idea siitä, mitä voisimme valmistaa. Päädyimme lopulta erääseen suosikkiraaka-aineeseemme; pastaan. Vihreää reseptissämme ovat tuoreet yrtit (rucola, basilika, timjami), keltaista pasta sekä sitruunankuori ja punaisena luonnollisesti tomaatti sekä mausteena käytetty chili.

Aluksi voit aloittaa tekemällä tuorepastaa ohjeeella, jota olemme jo aiemminkin blogissamme vilauttaneet. Tee pastataikinan valmistuttua raviolien täyte.

Tuorepasta (3-4 annosta)
4.5 dl durumvehnäjauhoja
2-3 kananmunaa (me käytämme aina 3)
2-3 tl oliiviöljyä
Mittaa jauhot pöydälle tai kulhoon. Tee jauhokeon keskelle syvennys, johon lisätään munat ja öljy. Sekoita ainekset keskeltä reunoille edeten kiinteäksi taikinaksi. Alusta kimmoisa taikina n. 10 min. Kaaviloi tällöin taikina ohueksi levyksi 3 - 4 kertaa ja taita kolmin kerroin joka kerralla. Pastakoneella telojen väliä ohennetaan, kunnes haluttu paksuus on saavutettu. Tämän voi tehdä myös kaulimella, ellei omaa pastakonetta.

Vuohenjuustotäyte
2 pkt vuohenmaitojuustoa (niitä pyramidin muotoisia)
2 ruukkua rucolaa
tuoretta basilikaa 15-20 lehteä
tuoretta timjamia
2 tl sitruunankuorta
mustapippuria
suolaa
20 g parmesanjuustoa
Pilko yrtit veitsellä oikein pieneksi ja sekoita kulhossa juuston kanssa. Lisää raastettu sitruunankuori, raastettu parmesanjuusto, jokunen rouhaus mustapippuria myllystä sekä suolaa maun mukaan.
Tee pastakoneella/kaulimella taikinasta ohuita levyjä. Laita levylle pienin välimatkoin juustotäytettä, käännä levyn toinen reuna täytteen ylitse ja painele kiinni täytteen ympäriltä. Leikkaa raviolit irti toisistaan ja painele tiukasti kiinni haarukkaa apuna käyttäen, ettei täyte pääse leviämään keitettäessä. Valmiit raviolit kannattaa laittaa laakealle lautaselle ja jauhottaa hieman niiden väliä; muuten voi käydä ikävästi ja kaikki raviolit tarttuvat toisiinsa lopullisesti kiinni. (Näin kävi meillä edelliskerralla...) Kun raviolit ovat valmiita, on aika aloittaa tomaattikastikkeen teko.

Tomaattikastike
1 prk paseerattuja tomaatteja
1 prk tomaattipyreetä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl valkoviiniä
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
ripaus chiliä
tuoretta basilikaa
tuoretta timjamia
Pilko sipuli hienoksi silpuksi ja kuullota pannulla oliiviöljyssä valkosipulimurskan kera. Lisää pannulle valkoviini, anna kiehahtaa ja nesteen haihtua hetken aikaa. Lisää tomaattipyree ja paseerattu tomaatti. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Anna hautua kymmenisen minuuttia, lisää yrtit ja nosta kastike pois levyltä

Tällä välin olet laittanut suolalla maustetun veden kiehumaan. Heitä raviolit kiehuvaan veteen. Raviolit ovat kypsiä, kun vesi alkaa uudestaan kiehua (aikaa tähän menee minuutti tai pari). Tarjoile raviolit tomaattikastikkeen parmesanin kera sekä juo lisänä lasi valkoviiniä, jota käytit tomaattikastikkeeseen.

Inspiraation lähde raviolien tekoon löytyy täältä

3 kommenttia:

  1. Herttinen sentään, kuinka hyvältä näyttää! Olette mukana kisassa.

    VastaaPoista
  2. En ole kyllä tuoreena valkoista tankoparsaa päässyt vielä kokeilemaan, koska vihreäkin on vielä aika uusi tuttavuus. Voi että nämä kuulostavat hyviltä. Tämä ohje kuulostaa kyllä niin herkulliselta, että melkein voisi joku kerta koettaa menettää hermonsa kaulimen ja massan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Alisa, kyllähän nuo ihan maistuivat. Tomaattikastikkeen sijasta voi myös tarjota sulatettua voita, johon on silputtu runsaasti persiljaa; sillä tavoin tarjosimme nämä viimeksi. Näin saa myös yhden työvaiheen poistettua. :)

    VastaaPoista