maanantai 20. heinäkuuta 2009

Tonnikalapihvit ja valkoviinikastike

Löysin hyvännäköistä tonnikalaa ja ostoskoriinhan se päätyi! Tonnikalan kanssa tarjoiltiin wokkivihanneksia sekä valkoviinikastiketta, jonka ohje löytyi Polkkapossulasta. Tosin me käytimme Pinot Grigiota alkuperäisen Rieslingin sijasta. Kastike oli todella erinomainen, suosittelen sitä kaveriksi muillekin kaloille! Tonnikala paistettiin samoilla ohjeilla kuin aiemmin tekemämme miekkakalakin.

Valkoviinikastike (4-5 annosta)
1 dl valkoviiniä
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
1/3 sitruunan mehu
ripaus fariinisokeria
maizenaa
50 g voita vähintään
(suolaa)
Mittaa kattilaan viini ja lisää liemikuutio. Kiehauta. Lisää kerma ja kiehauta taas. Purista sitruunan mehu ja ripauta mukaan hieman sokeria. Suurusta maizenalla ja lisää voi. Tarkista suola.

6 kommenttia:

  1. Tonnikalaa on keltaisessakin keittiössä mutustettu ahkerasti viime aikoina. Hyvää, halpaa ja helppoa. Tuota valkoviinikastiketta voisin kokeilla seuraavalla tonnikalakerrallani.

    VastaaPoista
  2. Oi nams, tonnikalapihvi on yksi kaikkien aikojen parhaista ruoka-asioista, joita tiedän :) tuoretta raaskii ostaa aniharvoin, pakastealtaan tonnikalapihvejä sitten vähän useammin, vaikkeivät yhtä hyviä olekaan.
    Vallan ihanan näköinen annos tämä!

    VastaaPoista
  3. teille olis haastetta meidän blogissa!

    VastaaPoista
  4. Martina, pakastetonnari on tosiaan kohtuullisen hintaista. Nämä nimenomaiset yksilöt ovat Sellon pakastealtaasta yksittäispakattuina ostettuja, ja mielestäni parempia koostumukseltaan kuin ne peruspahvipakettiin pakatut. Yleensä ostamme tuoretta kuitenkin, jos silmiin osuu ja näyttää hyvältä. :)

    Sanna, pakastealtaastakin voi saada ihan ok-tason yksilöitä, mutta mielestäni ne tosiaan kuivahtavat pannulla tuoretta helpommin. Tosin nämä yksittäispakatut pakastepihvit olivat mielestäni varsin hyviä.

    Hyppysellinen, käydäänpä vilaisemassa.

    VastaaPoista
  5. Valkoviinikastike oli LOISTAVAA! Söimme sitä tuoreen tonnikalan ja rosmariinipottujen kera. Viininä Chateu de la Jaubertie, jota ei ehkä moiselle setille suositella mutta maistui mainiosti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kirai, kivaa kuulla, että maistui sinnekin! Itsekin RAKASTUIN tähän kastikkeeseen!

    VastaaPoista