tiistai 15. syyskuuta 2009

Seljankaa kera smetanan.

Olen valmistanut seljankaa, tuota venäläisen keittiön lahjaa maailmalle, viimeksi siinä 12-13 vuotta sitten. Olen jo pidemmän aikaa seljankaa himoinnut, joten sellainenhan piti touhustaa. Resepti löytyi täältä ja ohjetta seurattiinkin miltei orjallisesti, joskin oliivit jäivät pois; olivat päässeet loppumaan. Kalana käytimme lohta ja seitiä. Lisänä tarjottiin smetanaa. Kopioin kuitenkin alkuperäisen ohjeen, suluissa tekemämme muutokset.

Kalaseljanka
1 laakerinlehti
2 rkl tomaattisosetta (me käytimme purkin tomaattipyreetä)
1 rkl kalafondia (meillä kalaliemikuutio)
1/2 etikkakurkkua (käytimme kokonaisen suolakurkun)
10 kivetöntä oliivia
2 rkl kaprista
silputtua tilliä
300 g kalafileetä
2 rkl voita
300 g perunakuutioita
2 porkkanaa
1 sipuli
1 palsternakka
1/2 selleriä
1 l vettä
Sulata voi kattilaan ja lisää kuoritut kuutioidut kasvikset ja perunat. Lisää vesi ja hauduta kypsäksi. Kuori vaahto pinnalta. Lisää kuutioitu kalafilee kiehauta. Kuori vielä vaahtoa pinnalta. Mausta tomaattisoseella, laakerinlehdellä ja kalafondilla. Lisää etikkakurkkua kuorittuna ja kuutioituna, oliivit viipaloituina ja kaprikset kokonaisina. Keitä, kunnes kala on kypsää. Tarkista maku. Koristele tillillä. Tarjoa tumman leivän ja smetanan kanssa.

4 kommenttia:

  1. Varmasti ihanaa, nam

    VastaaPoista
  2. Heips! Käypäs hakemassa keltaisesta keittiöstä haaste/tunnustus mikäli haluat sen vastaanottaa. :)

    VastaaPoista
  3. Seljanka on kyllä herkullista vaihtelua perinteiseen lohisoppaan!
    Käyppä kurkkaamassa blogiani, löydät sieltä jotain sinulle osoitettua :)

    VastaaPoista
  4. hann, tämä kannattaa tosiaan testailla.

    VastaaPoista