sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tomaatti purkkiin.

Myönnetään, myönnetään... Tätä reseptiä emme olisi saaneet kokeilla vielä, kun sen onnistumisesta ei ollut takeita. Pastanjauhannassa sitä ei varsinaisesti suositeltu (eivät olleet vielä tekeleitään maistaneet), mutta kukapa voisi vastustaa tomaatteja! Niinpä siis otimme tietoisen riskin ja teimme oman tomaattipurkillisen hieman Pastanjauhajien reseptiä muokaten. Lopputuos oli varsin onnistunut, vaikka me tosiaan käytimme öljyä huomattavasti enemmän, kuin Pastanjauhajat; näin se käy, kun ei lue ohjeita loppuun saakka... Säilyketomaatit sopivat loistavasti vaikka pizzakastikkeen pohjaksi tai ihan sellaisenaan vaikkapa tapasten seuraan. Kirsikkatomaattien käyttökin lie ihan suotavaa.

Tomaatit purkkiin
tomaatteja lohkottuna
yrttejä (basilica, timjami, persilja)
merisuolaa
mustapippureita
valkosipulia
oliiviöljyä
Ainekset ladotaan tiivisti suoraan säilykepurkkeihin (Me laitoimme ensin purkkiin tomaatteja, yrttejä, suolaa, valkosipuliviipaleita sekä mustapippureita. Sama toistettiin, kunnes purkki oli täynnä. Päälle kaadettiin muutama desi oliiviöljyä), suljetaan korkki (ensin kokonaan kiinni ja sitten löysytetään sen verran, että höyry pääsee uunissa ulos) ja sitten uuniin 125 asteeseen niin pitkäksi aikaa, että neste kuplii ja purkit sterilisoituvat. Käännä purkkien kannet kiinni ja jäähdytä. Säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti