Sienimetsä!

Saanko esitellä vanhimman harrastukseni; sienestämisen! Taisin käydä ensimmäiset kerrat metsässä sienien perässä äidin kanssa reilusti alle kouluikäisenä. Vaikka en lapsena sienistä pitänyt, pidin niiden keräämisestä. Nykyään tosin myös syön sieniä mitä suuremmalla innolla. Jopa siinä määrin suurella innolla, että pakastimesta loppuu tila ennen kuin ollaan päästy syyskuuhun... Sienestämisen jalon taidon olen opastanut myös Herra Hobitille, josta olen saanut ahkeran ja motivoituneen sienestysseuralaisen koirien lisäksi.
Pitkän ja hartaan sienestyksen jälkeen maistui loimulohi. Keräsimme ehkä viiden tunnin työpanoksella(perattuna) 4.2 kg tatteja, 700 g kantterelleja, kilon verran rouskuja sekä 450 g mustia torvisieniä. Nämä sitten pakastetaan, kuivataan ja suolataan ilostuttamaan pimeitä talvi-iltoja.
Viimeisenä vielä kuva-arvoitus: kuka tunnistaa ensimmäisenä kuvassa näkyvät sienet ja osaa nimetä ne oikein? Vinkki: Kaikki on kerätty elokuun lopulla Lounais-Suomesta.

Mustikoita!

Meillä ei tosiaan leivota makeaa juuri koskaan... Nyt kuitenkin mustikoita oli meillä yli oman tarpeen, emmekä millään saaneet niitä ahdettua pikkiriikkiseen pakasteeseemme. Siispä teimme maailman helpoimman mustikkapiiraan, jonka ohje löytyi Marin maistuvat-blogista. Kyseisessä blogissa oli simppeliä, mutta herkullisenkuuloista ohjetta moneen lähtöön. Tämä mustikkapiirakka on äärimmäisen helppo, nopea ja vielä hyvänmakuinenkin.

Helppo mustikkapiirakka
1 paketti pakastemurotaikinaa
200 g mustikoita (me laitoimme enemmän)
1 prk kermaviiliä
kananmuna
1/2 dl sokeria (laitoimme hieman vähemmän)
2 tl vaniljasokeria
Levitä sulatettu murotaikina vuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi. Sekoita keskenään kermaviili, sokeri ja vaniljasokeri sekä kananmuna. Levitä kermaviilimassa vuokaan taikinan päälle. Lisää mustikat. Paistele uunissa n 35-40 minuuttia (meillä taisi olla peräti 45 minuuttia...) Nautiskele vaniljakastikkeen kera.

Lohta uunissa.

Uunilohireseptejä on maailmassa varmasti yhtä monta kuin keittiöitäkin, mutta tässä taas yksi tapa valmistaa lohta helposti ja maistuvasti.

Mozzarellalohi (3 annosta)
500-600 g lohifilettä
sormisuolaa
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
1 mozzarellapallo (125 g)
tuoretta timjamia
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ripottele lohifileelle suolaa ja pippuria, purista sitruunamehu päälle. Viipaloi mozzarella ohuiksi viipaleiksi ja asettele lohen päälle. Laita pinnalle runsaasti timjamia. Jos tahdot, laita vuokaan lisäkkeeksi suolalla ja pippurilla maustettua tomaattia ja kesäkurpitsaa. Paistele aikaansaannostasi puolisen tuntia. Mozzarella eristää lohen sen verran hyvin, että pidempi paistoaika on todella tarpeen (meillä lohi on uunissa yleensä 20 minuuttia).

Dans Le Noir? - pimeä ravintolakokemus.

Pimeä ravintola tuo mieleen paikan, jossa ei makseta veroja ja työntekijät saavat palkkansa pimeästi. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Dans Le Noir? ei ole tavallinen ravintola. Itseasiassa se on hyvin eriskummallinen paikka; tarjoilijat ovat sokeita, ravintolasali on pilkkopimeä ja tarjoiltavia ruokia ei näe ollenkaan. Saati että tietäisi, mitä ruokaa siinä lautasella oikein möllöttää!

Pimeitä ravintoloita löytyy erityisesti Yhdysvalloista, mutta myös Euroopasta. Kaikkia näitä kuitenkin yhdistää sama konsepti: itse ravintolasali on pimeä, etkä tiedä, mitä ruokaa tulet syömään. Joissakin ravintoloissa on näkevät tarjoilijat, jotka käyttävät pimeännäkö-laseja, mutta myös Dans Le Noir?'in tapaan tarjoilijat voivat olla sokeitakin.

Aluksi astelet hämärästi valaistuun loungeen, jossa näkevä henkilökunta ottaa vastaan, kertoo tarkemmin ravintolan konseptista ja esittelee menuvaihtoehdot. Me saimme valita kasvis-, liha-, merenelävä- sekä keittiömestarin yllätys-menuista. Omat tavarat, laukut, kännykät, kellot sun muu pitää jättää pieniin lukittuihin kaappeihin, jonka avaimen saat ottaa mukaan. Näin toimitaan, ettei ravintolasaliin tulisi hiukkaakaan valoa ja etteivät asiakkaat kadottaisi omia tavaroitaan.

Meille esiteltiin oma tarjoilijamme ja ohjeistetaan tarttumaan tarjoilijan olkapäistä. Etenemme ankanmarssia rivissä muutamien mustien verhojen läpi, kunnes olemme keskellä pimeyttä ja puheensorinaa. Meidät istutettiin pitkään pöytään, jossa molemmilla puolin oli muita ihmisiä. Olo oli todella hämmentävä, pimeys täysin läpitunkematon. Salin kokoa oli mahdoton arvioida, puhetta tuntui kuuluvan jokapuolelta. Tuntui jopa hiukan turvottomalta istua keskellä pimeyttä...

Tarjoilijamme alkaa lappaa ruokaa pöytään. Yritämme arvuutella, mitä kaikkea lautaselta löytyy. Arvailu oli osittain todella vaikeaa; pimeässä alkoi jopa epäillä omaa makuaistiaan ja epäilin, onko lasissani valkoviiniä vai punaviiniä... Oli yllättävää, miten paljon ihminen syö silmillään; moni maku tuntui tutulta, mutta silti en kaikkea arvannut. Syömiseen tarvittiin avuksi sormia aina välillä: pelkän haarukan päälle lappaaminen oli hankalaa, kun ei nähnyt, missä ruoka oli, eikä sitäkään, onko lautanen tyhjä.

Vasta lähtiessämme meille näytettiin kuvat syömistämme annoksista ja kerrottiin, mitä kaikkea tulikaan syötyä. Osa ruuista oli todella eksoottisia, emmekä taatusti olisi voineetkaan arvata moisia syöneemme! Vai mitä sanotte etananmunista? Muu menu jääköön salaisuudeksi...

Suosittelemme ehdottomasti tätä kokemusta muillekin! Ehdottomasti hämmentävimpiä kokemuksiani koskaan. Ruoka oli hyvää, tunnelma kerrassaan käsittämätön ja itse kokemus hipoo pilviä. Kyseessä oli tosiaan jotain täysin erilaista!

Ristiinrastiin Lontoota.

Edinburghin pölyt karistettiin jaloista ja suuntasimme yöbussilla kohti Lontoon metropolia. Lontoo on vuosia ollut suosikikaupunkejani, eikä tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Jos briteistä pitää jotakin sanoa, niin pirun hyviä sipsejä he osaavat tehdä! Brittisipsit ovat miltei kaikki tehty kuorimatomista perunoista (vastaava suomalainen lie Kartanon perunalastut). Kettleissä ei ole käytetty juurikaan lisäaineita ja makuvaihtoehtoja on liki rajattomasti. Voisin syödä näitä joka päivä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos osuu silmiin.
Tiedemuseossa oli meneillään Wallace ja Gromit-näyttely, jossa sai ihailla sarjassa käytettyjä pienoismalleja. Hämmentävän pieniä ne olivat; olin kuvitellut, että tällaiset vaha-animaatiot tehtäisiin huomattavasti suuremmissa puitteissa.
Lontoossa parhaimpia paikkoja oli ehdottomasti Borought market, josta sai ostaa miltei mitä tahansa. Oli tuorepastaa, kampasimpukkaa, mozzarellaa, käsintehtyä suklaata, kokonainen sianruho ja niin edelleen. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka; harmittaa, ettei Suomessa mikään pääse tätä lähellekään.
Siideripuoti Borought marketeilla. Siideri tarjoiltiin suoraan kuvassa näkyvistä tammitynnyreistä.
Koju Borought marketilla.

Tällaiset piiraspuodit olivat Lontoossa erityisen suosittuja; niitä oli kaikkialla. Myynnissä oli monenlaista piirakkaa erilaisilla täytteillä. Oli kasvista, lihaa, sisäelimiä, kanaa...

Viskiä, viskiä!

Skotlanti tuntuu elävän viskistä. Kaikkialla on pubeja, joissa on laajempi valikoima viskiä kuin pienessä Alkossa. Kaikkialta saa ostaa viskiä. Jokapuolella mainostetaan sitä. Edinburghissa on jopa maailman suurin viskikokoelma, joka käsittää yli 3600 pulloa; kaikki korkkaamattomia. Herra Hobitin oli vaikea käsittää, miten joku pystyy hankkimaan viskejä ja olla sitten maistamatta niitä... Suurinpiirtein keskellä kuvaa näkyy mustanpuhuva pullo; viskikokoelman vanhin. Kyseisellä viskillä on ikää jo reilut sata vuotta.
Teimme pienen retken Edinburghin lähellä sijaitsevalle Glenkinchien viskitislmaamolle. Tislaamo on ainoa laatuaan, jossa käytettävä mallas on Edinburghin maltia. Itse tislaamolla ei saanut valitettavasti valokuvata; olisin mielelläni näyttänyt ne VALTAVAT tislauspannut ja käymissammiot! Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että käymissammiossa näkemämme simamainen neste on käypää viskiä ja myynnissä Alkon hyllyillä... nimittäin 40-vuotispäivieni tienoilla. Suosittelen ehdottomasti käymään viskitislaamolla, jos Skotlannissa liikutte. Tislaamovierailu oli ehdottomasti hätkähdyttävimpiä tapauksia matkalla.
Nämä läheisillä pelloilla laiduntavat lehmät syövät tislmaamolta ylijäänyt mäskiä; mitään ei siis heitetä hukkaan.

Terveisiä Skotlannista!

Terveisiä Edinburghista! Kävimme tässä taannoin ihmettelemässä paikallista ruokakulttuuria ja maailman menoa. Tämä Helsingin kokoinen, herttainen kaupunki oli täpösenään viskiä, säkkipillimusiikkia, pubeja sekä kummituksia... Edinburghissa oli hurjan kaunista arkkitehtuuria ja sen upea historiallinen olemus viehätti meitä kovasti. Sen sijaan huonona puolena voidaan mainita se, että tapasimme muutaman paikallisen, joiden kummallisesta aksentista johtuen emme ymmärtäneet heidän puheestaan sanaakaan... Yllä olevassa kuvassa näkyy Royal Milen varrella sijaitseva pubi. Royal Milella sijaitsi myös mielenkiintoinen paikka, Mary King's close, jossa pääsi tutustumaan maan alla oleviin katakombeihin ja keskiaikaiseen elämään.
Hotellimme lähellä oli Oink-niminen puoti, johon tuotiin joka aamu kokonainen, paistettu sika saparoineen päivineen. Tästä porsaasta räävittiin lihahaketta, joka laitettiin purilaisten väliin. Possuparka; hyvin suositulta paikka ainakin vaikutti, kun useana päivänä oli jo ennen liikkeen sulkemista ikkunassa suuri SOLD OUT-kyltti!

Edinburghissa on valtavia korkeuseroja ainakin vanhan kaupungin puolella. Joka puolella oli pieniä, todella kapeita katuja ahtaasti talojen välissä, niin kutsuttuja close:ja, joita meidän kartassamme ei edes näkynyt. Closen kautta pääsi usein oikaisemaan näppärästi toiselle, suuremmalle kadulle. Nämä portaat johtivat lähelle Edinburghin linnaa, ja ei, tämä ei ole close.
Miltei jokaisessa pubissa oli viskin, oluen ja siiderin lisäksi tarjolla myös ruokaa. Me kokeilimme The Mitre-nimisessä pubissa useita pieniä annoksia. Ylin vasemmalla on haggista perunamuussin ja lanttumuhennoksen kera, oikealla ylhäällä sole goujons (jotakin friteerattua kalaa, kai merianturaa), vasemmalla alhaalla on friteerattuja jättirapuja ja oikealla alhaalla suosikkini: pieni, lämmitetty camembert-juusto, joka suorastaan valuin lautaselle... Pubeissa oli paljon erilaisia ruokavaihtoehtoja, mutta nachoja, erilaisia antipastoja, simpukoita, fish and chipsejä, sandwicheja ja burgereita oli miltei kaikkialla. Kaikki maistamamme pubiruoka oli yleisesti ottaen varsin hyvää ja kohtuuhintaistakin.

Säkkiäpillinsoittoa kuului paljolti; itseasiassa se on varsin miellyttävän kuuloistakin. Valitettavasti emme itse päässeet kokeilemaan, olisimmekko saaneet moisesta vempeleestä aikaiseksi minkäänlaista pihahdustakaan...
Tämä hämmentävän näköinen pötkylä on yksi Edinburghin tunnetuimmista ruoista: pienestä fish and chips-liikkeestä löytynyt friteerattu mars-patukka. Tosiaan, työntekijät kastoivat patukan frittitaikinaan ja heittivät hetkeksi kiehuvaan öljyyn. Mikään suuri makuelämys tämä ei ollut, mutta rasvainen taatusti. Tarjolla olisi ollut myös friteerattua pizzaa, friteerattuja juustohampurilaisia sun muuta vastaavaa. Ja verisuonet kiljuvat kauhusta...Yllä olevassa kuvassa näkyy pieni palanen Edinburghin linnaa. Tuo upea rakennus sijaitsi vanhassa kaupungissa, suuren mäen päällä. Valitettavasti linnassa oli myös noin tuhatmiljoonaa turistia, joten suosittelen ihailemaan linnaa mieluummin etäältä.